Down with the sickness

Ne kusipäät. Valehtelijat.

"Kyllä se siitä helpottaa kun paino nousee". "Aliravitsemus vetää mielen matalaksi".

Vitut. Kai ne hyvää tarkoittivat. Osa jopa oikeasti uskoi noin.

Mutta eihän se niin mennyt.

Ja nyt minä olen lihava. Ruma. Laiska ja epäonnistunut. Ja kaiken tämän ihran sisällä se paha olo ei helpota.

Mutta minkäpä ne sille olisivat voineet. Ehkä mikään ei olisi muuttunut kuitenkaan. Vaikka olisikin saanut apua. Vaikka saisi sitä nyt.

Olen aivan sekaisin. Ja turta. Suurimmaksi osaksi ajasta. Hetkittäin tajuan kurjuuteni ja saan raivokkaita itkupotkuraivareita jotka saavat poikaystäväni huolestumaan ja pyytelemään anteeksi. Ja minä hoen ettei se hänen vikansa ole. Eihän se olekaan. Mutta muuta en osaa sanoa. Ja hän luulee että se on silti hänen vikansa. Ja pilaan siis hänenkin elämäänsä.

Enkä oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä, mikä auttaisi.

Viallinen ihminen. Mitä sellaiselle voi tehdä?

Missä on reset-nappi?

Joku raja?

Hui, pitkä paussi taas viime kerrasta. En ole järin tunnollinen kirjoittelija kyllä :(

Tosin en oikein tiedä onko viime viikoista/päivistä paljon kerrottavaa. Tuntuu että olen hapuillut vain eri tuntemusten välillä päätymättä mihinkään.

En päässyt haluamaani opiskelupaikkaan. Ei onneksi mikään iso ylläripylläri joten selvisin siitä aika helposti ja aloin jo tarmokkaan suunnittelun ensi vuoden lukuja varten. Ainoa mikä veti fiiliksiä vähän alas on se että pari ystävää sai tosi hyvät opiskelupaikat, ja melkein kaikki muutkin tutut(jotka tähän asti tehneet vain töitä) aloittaa nyt jossain, enemmän tai vähemmän unelmaopinahjoissaan. Minä taas, noh, syksyn ainakin teen töitä. Ei sillä etten olisi mihinkään päässyt, pääsin kyllä useampaankin kouluun mutta haluan tuonne Yhteen Tiettyyn paikkaan joten ainoa taloudellisesti ja ajankäytönkin kannalta fiksuin ratkaisu on tehdä töitä. Huoh...työnteko on vain niin,no, työntekoa. Opiskelisin paljon mieluummin melkein mitä tahansa. Koulu on lukiosta asti ollut minulle kivaa (olen vähän outo ehkä joo). Mutta nyt on vaan pakko priorisoida, olla järkevä, satsata tulevaisuuteen. Täytyy toivoa että se joskus palkitsisi. (Niin sekin vielä että
se kaikki pänttäys saattaa lopulta olla turhaa enkä ikinä pääse edes haluamaani paikkaan. Vittujee.)

Mitäs muuta..Ai niin joo se suuhun pantava hommeli josta elimistö kuulemma saa energiaa mutta joka minulle esittäytyy lähinnä painajaisena joka VAIN ja AINOASTAAN kasvattaa elopainoani ja saa muutenkin olon epämukavaksi ja jota silti himoitsen yöt ja päivät. En ole laihtunut mutten lihonutkaan. Ahmin mansikoita ja anoreksiasta kertovia kirjoja(?). En tiedä missän mennään tai mitä haluan. Lihoa? Laihtua? Pysyä tälläisena? Olla pieni? Suuri? Normaali? Luuranko? Seksikäs? Hoikka? Terve? Pihalla ollaan siis kuin lumiukko, jälleen kerran. Kerron toki teille sitten kun keksin taas jonkun typerän elämäntyylin(todennäköisesti laihdutukseen liittyvän) jonka kummiskin vain mokaan.

Sitten vielä yksi pieni juttu joka on painanut vähän mieltä. Poikaystäväni nimittäin käyttäytyy sillointällöin hieman ööö, miten sen nyt sanalla sanoisi, no väkivaltaisesti minua kohtaan. Ei todellakaan mitenkään usein (pari viikkoa sitten viimeksi mutta sitä edellisestä kerrasta onkin jo reilusti yli puoli vuotta) eikä mitenkään "pahasti", lähinnä jotain kiinnipitämistä tai käden vääntämistä. Mutta silti...jotenkin masentavaa. Etenkin hänen kannaltaan. Olen lukenut väkivaltaisten miesten kertomuksia siitä miten heillä kaikki alkoi ja tuo kuulostaa niin pelottavan samankaltaiselta.
Imagessa(7/2007) oli myös viime syksynä aika koskettava juttu perheväkivallasta. Mm. tämmöinen siinä mainittiin:
"Väkivalta alkaa sekin pikkuhiljaa: mies tönii, pitää kiinni ranteista, estää naisen liikkumista. Ensimmäinen lyönti ei ole niin kova, etteikö sitä voisi antaa anteeksi." Tuo etenkin kosketti. Ja pelotti.

Okei, voi olla että olen draamaqueen, että tuo on aivan normaalia käytöstä parisuhteessa. Enhän tiedä todellisesta väkivallasta saati sen kokemisesta yhtään mitään. Tiedän myös että olen astetta hankalampi ihminen(kaverini voivat vahvistaa tämän) ja osaan ärsyttää ja provosoida ihmisiä aika julmillakin tavoilla ja harrastankin sitä aika estotta välillä riidellessäni poikaystäväni kanssa. Mutta samalla pieni feministi, tai ei edes feministi vaan joku ihmisoikeuksienpuolestapuhuja huutaa sisälläni "EINÄIN! Mitkään sanat eivät oikeuta minkäänlaiseen väkivaltaan, ei edes pikkiriikkiseen."

Ei tilanne minua tällä hetkellä mitenkään ahdista. En pelkää poikaystävääni, hän ei uhkaile minua, hän tuntuu oikeasti katuvan tekojaan (ainakin sen jälkeen kun aioin jättää hänet) ja on kaikin puolin ihanan rakastettava muuten. Mutta en tiedä haluanko olla viiden tai kymmenen vuoden päästä todistamassa onko hän onnistunut lupauksissaan olla ilman voimankäyttöä kun sanat loppuvat. No voinhan toki jättää hänet aiemminkin, ja sen olen luvannutkin hänelle tehdä kun seuraava "riitamme menee häneltä vähän yli", se on vain aina vähän hankalampaa. Kun siihen "seuraavaan kertaan" voi mennä kauankin aikaa. Puoli vuotta? Vuosi? Enemmän? Ehditään taas juurtua enemmän toisiimme, lisää yhteisiä tavaroita, tuttuja, muistoja. Möh.

Anteeksi pitkä postaus(vaikka suurin osa luovutti jo varmaan tekstini puoli välissä)heh, mutta en uskalla luvata koska seuraavan kerran kirjoitan. Pitää seurailla...näitä kaikkia typeriä tilanteitani joissa kaikissa häivähdys pelkkää draaman nälkää. Teen elämästäni aivan liian vaikeaa. Selvästikin. Pitäisi relata...pitäisipitäisipitäisi.................vittu.

We Never Change

Täällä taas...Juhannus meni LIEVÄSTI sanottuna todella läskeilyksi. 2 päivää söin söin söin. Muutama terveellinen juttu mahtui mukaan (hapankorppuja ja ruisleipää VOILLA, omena, fetasalaatti) mutta pääosin ruokailuni(eli koko päivä, söin KOKO AJAN) koostui sipseistä (!!!), poppareista, suolakekseistä, karkeista, pizzasta, mokkapaloista...muutama makkarakin mahtui mukaan, tai ainakin yksi. Oli aina grillaushetkillä jo valmiiksi niin paha olo kaikesta syödystä ettei pystynyt syömään pääruokaa :D Ja siideriä tottakai meni...Tuhansia kaloreita...Viikonloppuna varmasti viikon (tai kahden) kalorit :(

Ja nyt te tietysti ajattelette että se on varmaan paastonnu koko alkuviikon nyt sitten..paskanmarjat...Syönyt olen taas kuin mikäkin. Tosin terveellisesti...omenaa, ruisleipää, keittoja, rasvatonta jugurttia, tomaatteja, porkkanoita, puuroa jne. Ja liikkunut olen päivittäin...jumpassa siis käynyt. Tänä aamuna menin sitten ekaa kertaa vaakaan sitten sen kohtalokkaan juhannusperjantain....Ihme...paino ei ollut noussut :O Tai no oli se yläkantissa muttei niin paha kuin pelkäsin...Tosin pelkään sen edelleen pomppaavan ylemmäs :/ Nyt on niin paljon varastoissa että yksikin kunnon mässäys/ahmiminen vielä ja o'ou...

Vittu että vihaan itseäni. Niin epäonnistunut olo. Eilen hoin jumpassa itselleni koko läskiläskiläski. En tiedä pitäisikö taas aloittaa herkkulakko. Njäh, en usko sen tuovan mitään pysyvää ratkaisua...kai...Jauhan tätä samaa paskaa...

Ei voi ihminen olla näin...pihalla :o

Rumavalasläskiirstaspaskahuoraihrapersetyperys

Question Existing

Joo, se siitä päivittäin päivittelystä, once again :O No kummiskin. Matike-syömiset menny tositosi niukille (siis mun mittapuun mukaan, osaan teistä verrattuna syön silti ihan kauheasti), ja näinhän suunnittelin. Hyvä minä. Johonkin edes pystyn. Leipälakkoakin suunnittelin tälle viikolle mutta se meni viime yönä mönkään kun alkoi keskellä yötä sydän muljahdella ja muutenkin tuntua ikävälle joten söin siinä hätäpäissäni 2 real-leipää. Sellaisenaan. Ehkä en niihin kuole. Paino oli laskussa pari päivää, tänään se oli taas noussut...hohhoijaa, evvk, ihme kyllä :D

Tänään päätin jo syödä normaalimmin. Yhtenä syynä se että olen jumpassa ollessani huomannut etten jaksa tehdä yhtään mitään, ei hyvä. Toinen syy on se että huomisen megasyömingeissä pystyisin edes jotenkin hillitsemään itseni. Toki voisin paastota koko tämän päivän mutta uskon että huomiseen mennessä ruuanhimo olisi kasvanut niin valtavaksi että yksi paastopäivä ei sitä ahmimista korvaisi.

Niin olemme siis menossa poikkiksen kanssa huomenna kavereille grillaamaan. 2 päiväksi -_- Miten ikinä mä tästä taas selviän. Olisi edes hyvät kelit->mentäisiin uimaan->en viitsisi syödä niin paljon kun pitäisi bikineissä kekkuloida...mutta ei, sadetta koko maahan...Oevoe.

Rupesin tässä miettimään viime vuosien juhannuksiani.
14-vuotiaana: ekan kerran kännissä kotiin, laihduttaminen oli jo alkanut, kerroin äitille ja iskälle kaverin syömishäiriöstä ja he huolestuivat
15-vuotiaana: kaverin luona breezeriä...taisin sammua aika nopeasti kun en mitään muuta muista...suurimman osan vuodesta olin viettänyt sairaalassa...BMI jotain 13..
16-vuotiaana: en muista :D oikeasti apua...
17-vuotiaana: kaverin kotibileet...aika tikku olin silloinkin vielä
18-vuotiaana: eka RMJ...kaverit oli varmoja että se kännissä paloauton alle jääny tyttö olin minä :o
19-vuotiaana: 2.RMJ...Elin sipseillä ja poikaystävän makkaranjämillä...
20-vuotiaana: Nii'in..painan vähemmän kuin 13-vuotiaana mutta melkein yli 15kg enemmän mitä 15-vuotiaana...

Ja matka jatkuu....

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!!!
(Paastotaan sitten vasta ensi viikolla :D )

The Love That Left You To Die

Päivän safkat:
->eineskeitto 90 kcal
->mansikkajugurtti 150g 60 kcal
->mehujää 40 kcal
->2,5 kurkkua vajaa 100 kcal
->3 porkkanaa 60 kcal
->purkkaa 10 palaa
->light mehua ja limua...paljon

Lihava olo :(

Careful Where You Stand

Pahoitteluni etten ole kerennyt päivittämään pieneen iäisyyteen. Ollut kovin työntäyteinen alkukesä ja koneella olen kerennyt olemaan vain hyvin pikaisesti. Toki kaikki lempiblogini olen lukenut päivittäin :D Mutta joo öö...

Syömisten suhteen on mennyt välillä paremmin välillä huonommin. Viime viikolla tuli joka päivä syötyä jotain herkkua mutta paino laski silti, johtui varmaan siitä kun olin niin kauheasti töissä. Noh, tämä viikonloppu taas on syömisten suhteen mennyt aika överiksi. Meillä oli pikku synttärikemut (minun ja poikkiksen yhteiset, täytän 20 lähiaikoina) johon tein kakun. Ja muuta ruokaakin oli aivan helkkaristi etenkin suhteessa vierasmäärään joka oli aika säälittävä kun en jaksanut kutsua ketään :D Mutta minä siis söin. Söin. Söin. Söin. Sipsiä. Kakkua (2 palaa!!! ). Keksejä. Karkkia. Ja join. En paljon mutta energiaa tuli siitäkin ihan kiitettävästi. No, ei siinä mitään. Överiksi meni siinä vaiheessa kun lähdin baarista ennen poikkista, menin kotiin, vedin palan kakkua, suklaata, sipsiä ja keksejä aika helvetisti. Niin ja leipää. Voilla. JA OKSENSIN!! Väkisin :( (Tosin olo oli jo valmiiksi aika oksettava kun olin kaikkien juomien ja aiempien mässäilyjen päälle vetänyt nuo lisämässyt vielä). Mutta pointti oli että MINÄ EN OKSENNA!! EN! Tai no kännissä olen sen itselleni sallinut, sen piikkiin eilinenkin menee mutta muuten EI!!! EI!EI!EI! Miksikö? Koska a.)tiedän olevani erittäin potentiaalinen bulimikko ja sitä helvettiä en tähän kaiken muun päälle halua b.)Olen pitänyt periaatteenani että siitä mitä syö täytyy aina maksaa (lue:lihoa) Se on rangaistus kun on tehnyt pahaa(lue:ahminut). Ja rangaistukset on kärsittävä! Näin.

Ja nyt syön suklaakeksejä samalla kun kirjoitan. Aika uskottavaa täytyy sanoa :D Noh, miksi en nyt ole aivan paniikissa siitä että olen viimeisen 24h sisään vetänyt varmaan kolmen päivän energiat. Noh, fiksuna(?) tyttönä minulla on tottakai varasuunnitelma...Seuraavan viikon alku miniminienergioilla. Ah, kuinka omaperäinen olenkaan. Ette varmaan olisi itse keksinytkään :D Ainoa pieni probleema on että mitä jos en pystykään :s Ei. minun on pakko pystyä!! P A K K O! !

Koska ensi viikonloppuna on juhannus->ruokaaruokaaruokaa. Jep. Torstaihin asti pysyn tiukkana. Yritän tulla tänne seuraavan 4 päivän aikana päivittäin kertomaan miten on mennyt ja mitä olen syönyt. Ja ruoskitte minua sitten jos yritän lusmuilla.

Että tämmöistä tajunnanvirtaa tänään. Jos teksti tuntuu sekavalta pahoitteluni. Pieni vapina vielä eilisestä.

If I Could Be Like That

Viikonloppu takana ja voisi sanoa että selvisin aika kunnialla...Perjantain jälkeen en kyllä ole käynyt vaa'assa (jolloin se muuten näytti painon nousseen), en tiedä menenkö huomenna, ehkä jos jaksaa. En oikein jaksa stressata mistään painon suuruudesta kun masu kummiski ollu litteä ja vaatteet lötköttäny päällä. Ainakin toistaiseksi :)

Noh, lauantai meni toosi kivasti, en kerenny sinne kaverin juhliin syömään kun tulin niin myöhään et kaikki oli jo siirtyny juopotteleen, skippasin siis sen syömisen ja siirryin kännäilyyn. Oli kivaa, baarissa oltiin, tanssimista sun muuta peruspiletystä, snägärin kautta kotiin (söin ranskikset) ja näin...Olin aivan mielettömän humalassa koko illan vaikken juonut edes mitenkään kauhean paljon, kai se väsymys yhdistettynä heikkoihin syömisiin teki oman osansa. Sunnuntaina sitten kyllä menin tuon kaverin luo syömään kakunjämiä mutta se ei taas ole ollenkaan niin paha kuin olisi ollut edellisenä iltana jolloin kalorisaldoon olisi kuulunu ne kaikenmaailman juomingit ja snägäripaskat.

Että näin...eilen söin muutenkin aika hyvin->leipää, karkkia kakkua :) Tänään ollut vähän terveellisempi linja, tosin aika paljon tullut silti syötyä mutta ei mikään morkkis olo kuitenkaan. ÄÄÄ..en halua mennä vaakaan. En halua rikkoa tätä laihuuden ja hyvän olon illuusiota (vai voisiko se jopa olla todellisuutta edes osaksi).

Pieni epävarma tunne siitä että tämä voisi olla sitä mystistä normaalia käyttäytymistä. Ei nyt kuitenkaan hehkuteta liikaa. Humps vaan ja kaikki vanha paska kaatuu taas niskaan. Lallalalaa...

You Only Live Twice

Pahoittelut päivittelyvälin venähdyksestä. On ollut kaikkea. Ne pääsykokeet, poikaystävä koko ajan kotona(en ole voinut rauhassa kirjoittaa) jne.

Noh, mitä kuuluu? Pääsykoe tuli ja meni. Tulee ensi vuonna uudestaan. En suorituksellani tule valitettavasti pääsemään tänä vuonna sisään. Eikä tämä ole mitään hikkejen "yhyy en varmasti pääse sisään vaikka pääsen kuitenkin" vaan ihan raa'asti olen vastausanalyysin ratkaisuja verrannut omiini, laskeskellut mitä saisin mistäkin ja jään roimasti siitä mitä vaaditaan. Että näin. Lohdullista kummiskin on se että koe oli harvinaisen vittumainen laatuaan. Pääsykoekirjan ulkoaosaaminen ei paljon lohduttanut, koe perustui pitkälti kokeen mukana tulevaan oheismateriaaliin. Että lällällieruu te jotka istuitte siellä kirjastossa 24/7 sitä kirjaa pänttäämässä(vähemmän lällällieruu ne jotka myös laski hyvin aktiivisesti). Noei oikeasti lällällieruu kenellekään. Mistä sitä tietää mitä ne noissa keksii kysyä.

Ainoa mikä vituttaa on se että törmäsin koepaikalla yhteen tuttuuni koululta, jonka en edes tiennyt hakevan. Hän tosin tiesi minun hakeneen ja oli myös kysellyt keväällä ahkerasti lukemiseni edistymistä. Mikä käärme. Tosin ei hän varmaan ainakaan minua paremmin lukenut mistä päästäänkin siihen mikä vitutti. Se ei siis ollut tuo että törmäsin häneen siellä vaan se että kun tuo koe oli tuollainen "laskemisella ja oheismateriaalin nopealla omaksumisella suoritettava" niin hänellä on HELKKARIN hyvät mahikset päästä sinne...itseasiassa paljon paremmat kuin minulla. Noh, ei kai siinä mitään. Pitäisi kai olla hänen puolestaan iloinen. Paskat. Tulen tuntemaan itseni totaali-idiootiksi jos hän pääse ja kun minä en :( No, vaihtaapa ainakin koulua sitten. Ei tarvitse sitä nöyryytystä kohdata. Prkl. (Vaikka itsehän olen paras tuomitsemaan ketään siitä ettei kerro hakukohteistaan...omasta hakuyrityksestäni ei tiedä poikkiksen lisäksi kuin yksi kaveri...jooo, ei ees äiti eikä iskä).

No syömiset sitten. Olen aika ylpeä miten hienosti onnistuin ignooraamaan kaikki angstit tuon lukemisen loppukirin ajaksi. Vaikka välillä tuli syötyä, ainakin omasta mielestäni liikaakin. Vaaka näyttää tosin samaa mitä se on näyttänyt koko kevään. Täytyisi kai nyt suosiolla tyytyä tähän ja toivoa että pysyy tuossa eikä ainakaan nouse.

Herkkulakonkin lopetin. Silloin kun pitikin. Se piti kyllä viimeiseen saakka mistä myös olen tyytyväinen. Pystyn edes jossain asiassa toimimaan loppuun asti. Noh, jäätelö oli eka herkku minkä nautin. Ja olen sitä nauttinut myös muina päivinä, samoin vähän karkkia ja suklaata. Ja vähemmän on tullut syötyä muuta ruokaa. Olen tyytyväinen mutta samalla pelottaa. Vähän liian hyvää ollakseen totta...näinko helposti se muka kävisi...että kun sallin itselleni päivittäin vähän herkkua saan ahmimiset kuriin...eiiiii. Kyllä minä vielä sorrun. Aivan varmasti. Ensi vklna tiedossa megajuomingit ja ohessa ruokaa.

Toisaalta, jos nyt taas heittäydytään tähän itseanalysoinnin piiriin,mikä muuten päiväkirjoissa on kyllä ihan sallittua, ehkä jopa suotavaa, niin olen alkanut miettiä että annanko minä jotenkin alitajuntaisesti itselleni luvan sortua ja epäonnistua. Olenko epäonnistunut mielessäni jo etukäteen. Tiedän että tietyllä käyttäytymisellä sorrun ja nyt suunnittelen juhlia edeltäville päiville juuri tuota epäonnistumista edistävää käyttäytymistä. Eli paastoilua ja niukemmalla ruokavaliolla elämistä, sekä tarvittaessa (lue vaa'an näyttäessä liikaa) myös paastoilua juhlien jälkeisinä päivinä.

Mutta kuinka voisin toimia toisin. Jos syön hyvin ennen juhlia, juhlien aikana ja juhlien jälkeen. Yhtälöön on vain yksi ainoa ratkaisu. Ja se on reippaasti plus-merkkinen. Nimittäin painon kannalta. Voi jeesus. Silti pieni ääni sisälläni kehottaa jättämään kaikki megadieetit. Ja onhan tämä sinällään uusi tilanne koska nyt jos sallin itselleni herkkuja PÄIVITTÄIN ei minun tarvitse viikonloppuna ahmia kaikkea mahdollista siksi että sitten tarvitsee taas viikko olla ilman.
Itseasiassa sehän on vain win-win tilanne jos pystyisin olla syömättä siellä. Viina nousee paremmin päähän, masu pysyy litteänä ja voin sitten nauttia ruuasta myöhemmin ilman kännihuuruja ja kännisen mielitekoja. Ja pääni sisältä ulos suollettuna tuo tuntuu vielä helkkarin paljon paremmalta idealta. Mutta onnistuuko se? Jää nähtäväksi. Laitan teille viikonlopun jälkeen kyllä raporttia.

Hassua kyllä, nyt kun periaatteessa mikään ei ole kiellettyä ei tee kyllä yhtään herkkuja mieli. Itseasiassa ajatuskin suklaasta saa pahoinvoivaksi. Tekisi mieli aloittaa vain uudelleen se herkkulakko.

Mitäköhän tästäkin kesästä tulee?

Ps.täytin sylin kyselyn syömishäiriöitä sairastaville/sairastaneille ja siinä kysyttiin kauanko olet sairastanut. Mietin koska ensi kertaa olen oireillut ja laskettuani sain vuosimääräksi 7 vuotta. Ei jumalauta. 7 VUOTTA TÄTÄ PASKAA!

Devil Wouldn't Recognize You

18.7.

BMI:ni tällä hetkellä. Vituttaa? Kyllä. Vaikka samaan aikaan järki käskee viitata kintaalle tuollaiselle. Vaaka, mittanauha, rasvaprosentit, BMI:t...voi tätä elämän riemua.

Vielä pari vuotta sitten olisin varmaankin tappanut (ihan oikeasti) itseni tuollaisista luvuista, nykyisin olen tottunut olemaan iso. Se on tapahtunut niin hitaasti. Ja niin varmasti. Salakavalasti olen antanut itselleni luvan syödä. Uudestaan ja uudestaan. Yksi ruokalaji kielletyltä listalta. Sitten toinen. Kolmas. Koko vitun repertuaari. Ja nyt uudestaan samoja vanhoja tuttuja kiellettyjen listalla. Ja sitten taas askel askeleelta alan syömään niitä. Piiri pieni pyörii. Tämä oravanpyörä on jatkunut niin kauan.

Nyt tuntuu turvalliselta. Herkkulakko toimii, se toimii minulla lähes aina mutta sen tuoma turva on kovin...noh, askeettista ja ennenkaikkea valheellista. Ne herkut eivät ole SE ongelma. En ahmi niitä mitenkään mielipuolisesti, en tunne niihin juurikaan sen hullumpaa himoa kun leipään enkä koe mieletöntä morkkista niiden syömisestä. Kai tämä on vain jotain säälittävää sairauden ylläpitoa.Tai no yritystä ylläpitää sitä. Kontrollia. Hallintaa.

Mutta en ole laihtunut kiloakaan vaikka olen kohta 2 kk herkkulakkoa pitänyt. Ja bingo! Siinä päästään siihen ongelman ytimeen. Käsitykseni syömisestä on jotenkin niin mielettömän vääristynyt. Se on minulle jotain niin paljon suurempaa kuin päivittäisen energiantarpeeni täyttäminen. Voin syödä vaikka ei ole nälkä. Syödä lisää vaikka samalla mietin että minun ei tee oikeastaan enää edes mieli.

JA OLEN NIIN JUMALATTOMAN KYLLÄSTYNYT TÄHÄN! Väsynyt, pettynyt, vihainen. En vittu mitään ole ikinä syömishäiriöltä saanut, en niin mitään. Tyhjiä lupauksia. Paskaa.

Kiitos kaikille jotka tähän asti ovat tekstiäni jaksaneet lukea. Tämä on varmaan aika epälukijaystävällistä; epäselvää ja täynnä totuuksia jotka kaikki jo tietävät. Mutta kirjoitankin tätä nyt lähinnä itselleni. Päässä vallitsee sekasorto ja haluan sitä vain purettua. Eivät nämä kirjoitukset varmaan edes vastaa todellisia ajatuksiani. Olen niin huono pukemaan niitä sanoiksi. Mutta jotain kuitenkin.

Jos edes vähän helpottaisi.

Get Silly

Joo. Ei ole tullut taas kirjoitettua. Johtuen lähinnä siitä ettei viime aikoina ole ollut mitään kirjoitettavaa. Olen keskittynyt pääsykokeisiin enkä ole suostunut mahduttamaan aivoihini mitään painoänkstejä tms. Tosin ihan noin helppoahan se ei ole kuten kaikki varmaan tietävät. Ruokailut, kalorit, ylilyönnit ja niiden kompensoinnit pyörii mielessä päivittäin. Mutta en vain ole jaksanut välittää samalla tarmolla kuin alkukeväästä. Uskomatonta miten väsyttävää voi vain paikallaolo ja lukeminen olla.

Hmhp. No jotain syömisistä kuitenkin. Herkkulakko pitänyt joo. Paino ei ole laskenut mutta olen tullut siihen tulokseen että olkoon laskematta sitten. Olen miettinyt että hyöty siitä alle 50 kg pääsystä verrattuna haittoihin on..noh vähintään 50-50. Ehkä pidän tämän laihdutuksen jonkinlaisena ikuisuusprojektina vaatekaapin siivousprojektin ja kylppärin uusien kalusteiden hankinnan ohella. Megadieettejä vain silloin kun paino on noussut.

Eli näin tästä blogista tuli laihdutusblogin sijaan painonhallintakertomus. Tai no elämänhallinta olisi oikeampi sana. Sitä minä nyt juuri tarvitsisin. Tuntuu että kaikki vain tapahtuu. Aika vilahtaa edessäni ja tuntuu että kaikki muut saavat elämässään jotain aikaiseksi paitsi minä. Tuo pääsykokeisiin lukeminenkin on niin ristiriitaista. Toisaalta tiedän etten ikinä voi päästä sisään ilman kunnon lukemista mutta samalla puskee pieni pelko koko ajan päälle: mitä jos en siltikään voi päästä sisään vaikka lukisin kuinka? Jos olen liian tyhmä (eikä tämä ole mitään yhyy itsesääliä, asia voi oikeastikin olla niin). Taso on kova ja suomi (muusta maailmasta puhumattakaan) on täynnä niin paljon parempia samaan paikkaan hakevia. Joo, on minulla miljoona varasuunnitelmaa ja tiedän että olen nuori ja läpätilää. Voi tuskaa. Noh, eteenpäin sano mummo lumessa, periksi en tässä vaiheessa osaa enää antaa. Onneksi se koe on jo pian. Pääni hajoaisi kohta. Ei vain siihen lukemiseen (vaikka no siihenkin kyllä joo) vaan myös tähän sosiaaliseen tyhjiöön. Vaikka
ehkä olen aina elänyt jonkinlaisessa yksinäisyydessä? Tällaisissa tilanteissa se vain konkretisoituu jotenkin.

En tiedä. Kuten huomaatte en selvästikään lue tarpeeksi tehokkaasti kun aivoillani on vielä aikaa harrastella tällaista itsetutkiskelua.

Urgh. Ja pelottaa sekin vielä että herkkulakon pitäisi päättyä kohta. Jos kaikki menee ihan pieleen. Pitäisikö vain jatkaa sitäkin. MUTTAKUN MINÄ HALUAN NIITÄ HERKKUJA!!!! JÄTSKIÄ,NAMEJA...hmhp...no noita kahta nyt eniten<3

Saas nähdä. Että tuleeko tästä elämää.

Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin lukijoille! Nyt ei anneta periks meni syteen tai saveen :)