No niin, loin nyt sitten tällaisen. Pidemmän aikaa kaikenmaailman blogeja seurattuani päätin ottaa oman osani tästä
ilosta. Kukako olen? Kuten tuo teksti tuossa sivussa jo paljastaakin olen Etelä-Suomessa asustava, parikymppinen neiti. Yliopiston kirjoilla olen mutta uusi opiskelupaikka olisi tilauksessa, saisi nyt vain luettua tarpeeksi. Minnekö haluan? Kerron siitä sitten ehkä joskus. Pääsyy kuitenkin tämän blogin aloittamiseen: haluan laihtua. Omaperäistä? Todella -_-
Kyllä, olen sairastanut anoreksiaa, ei, en ole ylipainoinen tms. normaalipainossa, BMI 18,9. Tarkoitus olisi kuitenkin saada se tuohon 17 tuntumaan. Sen laihemmaksi en halua koska olen sitä jo ollut ja tiedän ettei se pidemmän päälle mihinkään johda. Painoindeksi kun laskee alle 15 on vain ajan kysymys koska joku ratkaiseva elin tai vaihtoehtoisesti pää pettää ja kuolee. Tai sitten on pakko lihoa ja kärsiä kaiken maailman komplikaatioista kuten lapsettomuudesta ja/tai osteoporoosista (ja tietystä armottomasta ahdistuksesta kuten minä). Siksi siis saa tuo 17 riittää. Muutenkin sairaalloinen laihuus on minusta aika vastenmielistä eikä vastaa kauneusihannettani missään määrin. Olen kai siis jonkin näköinen semi-ana...tai no semi-ana-wannabe. Juuri nyt en muistuta anaa en sitten missään määrin.
Ja sitten tästä projektistani: Herkkulakkoilulla ja jumpalla olisi se paino tosiaan tarkoitus saada alemmas. Mitään 400 kcal päivässä en rupea ainakaan kauhean usein vetämään koska haluan tosiaan jaksaa treenata, lukea (niin että lukemastani jotain tajuankin) ja käydä töissä. Jotain pikkupaastoja saatan tietty pitää. Pääasiallisesti siihen vähintään tonnin tuntumaan olisi kalorit kuitenkin tarkoitus saada. Herkkulakko käsittää kaiken muun herkuiksi luettavan (pikaruuasta karkkiin ja jälkkäreistä leivonnaisiin) paitsi pähkinät (suolaamattomat ja paahtamattomat), banaanilastut, juustoriisikakut ja kevytlimut/mehut.
Tämä päivä on mennyt aivan perseelleen.
aamu:puuro, 3 hapankorppua kevytlevitteellä, banaani
päivällä: sipuli-tomaattikeittoa, juustoriisikakkuja aivan liikaa
iltapäivällä: omena, banaanijugurttia pari desiä, lisää juustoriisikakkuja, banaanilastuja
Vähäsen vituttaa mutta ehkä tämä tästä. Perjantait nyt ovat aina olleet heikko kohtani ja tulevat todennäköisesti aina olemaan (damn you mutsi kun ikinä aloitit minkään karkkipäivä perinteen, no ei, ei oo äitin vika että tytär on heikko).
Nyt lähden vkl:n ajaksi kummiskin sukuloimaan, syömiset vapaat kunhan herkkulakko pitää :)
Ensi viikolle suunnitelmissa jo uudet kujeet mutta niistä sitten myöhemmin, kun sunnuntaina palaan.
Pitäkää te muut laihduttelijat itsenne paremmassa kontrollissa kuin tämä yksi pullukka täällä :)
20080411
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
tervetuloa kirjoittelemaan :D
Miekin oon tässä laihdutellut ( ihan oikeesti tarve) ja oon huomannut nuo riisikakut aika vaikeiksi jättää pois olin kuukaus sitten niihin vielä aivan koukussa..
Lähetä kommentti