Devil Wouldn't Recognize You

18.7.

BMI:ni tällä hetkellä. Vituttaa? Kyllä. Vaikka samaan aikaan järki käskee viitata kintaalle tuollaiselle. Vaaka, mittanauha, rasvaprosentit, BMI:t...voi tätä elämän riemua.

Vielä pari vuotta sitten olisin varmaankin tappanut (ihan oikeasti) itseni tuollaisista luvuista, nykyisin olen tottunut olemaan iso. Se on tapahtunut niin hitaasti. Ja niin varmasti. Salakavalasti olen antanut itselleni luvan syödä. Uudestaan ja uudestaan. Yksi ruokalaji kielletyltä listalta. Sitten toinen. Kolmas. Koko vitun repertuaari. Ja nyt uudestaan samoja vanhoja tuttuja kiellettyjen listalla. Ja sitten taas askel askeleelta alan syömään niitä. Piiri pieni pyörii. Tämä oravanpyörä on jatkunut niin kauan.

Nyt tuntuu turvalliselta. Herkkulakko toimii, se toimii minulla lähes aina mutta sen tuoma turva on kovin...noh, askeettista ja ennenkaikkea valheellista. Ne herkut eivät ole SE ongelma. En ahmi niitä mitenkään mielipuolisesti, en tunne niihin juurikaan sen hullumpaa himoa kun leipään enkä koe mieletöntä morkkista niiden syömisestä. Kai tämä on vain jotain säälittävää sairauden ylläpitoa.Tai no yritystä ylläpitää sitä. Kontrollia. Hallintaa.

Mutta en ole laihtunut kiloakaan vaikka olen kohta 2 kk herkkulakkoa pitänyt. Ja bingo! Siinä päästään siihen ongelman ytimeen. Käsitykseni syömisestä on jotenkin niin mielettömän vääristynyt. Se on minulle jotain niin paljon suurempaa kuin päivittäisen energiantarpeeni täyttäminen. Voin syödä vaikka ei ole nälkä. Syödä lisää vaikka samalla mietin että minun ei tee oikeastaan enää edes mieli.

JA OLEN NIIN JUMALATTOMAN KYLLÄSTYNYT TÄHÄN! Väsynyt, pettynyt, vihainen. En vittu mitään ole ikinä syömishäiriöltä saanut, en niin mitään. Tyhjiä lupauksia. Paskaa.

Kiitos kaikille jotka tähän asti ovat tekstiäni jaksaneet lukea. Tämä on varmaan aika epälukijaystävällistä; epäselvää ja täynnä totuuksia jotka kaikki jo tietävät. Mutta kirjoitankin tätä nyt lähinnä itselleni. Päässä vallitsee sekasorto ja haluan sitä vain purettua. Eivät nämä kirjoitukset varmaan edes vastaa todellisia ajatuksiani. Olen niin huono pukemaan niitä sanoiksi. Mutta jotain kuitenkin.

Jos edes vähän helpottaisi.